Aiemmassa blogitekstissä annettiin vinkkejä värityskuvien käytöstä koko luokan kanssa. Tällä kertaa katse kohdistuu tehtäviin, joita jokainen oppilas voi tehdä yksin. Varsinkin silloin kun värityskuvia käyttää yksilötehtävinä, kannattaa olla tarkkana, että oppilaat tekevät tehtävän huolella eikä hutaisten, ja että värityskuvilla on joku määränpää. Muuten ne löytyvät rypistetyneinä pulpetin perältä seuraavan kerran, kun pulpetti on aika siivota.
Hyvin tehdyn värityskuvan voisi aina ripustaa seinälle. Toki sen voi lähettää myös saman tien kotiin tai tallettaa oppilaiden kansioon tai vihkon väliin. Tai sitten värityskuvat voi niputtaa kaikki yhteen pinoon ja tehdä niistä erillisen vihkon, johon askarrellaan kansikin.
Yksilötehtäviä:
1) Väritä käyttäen vain päävärejä ja välivärejä tai murrettuja värejä tai väritä koko kuva esim. vain punaisen sävyillä. Valitse siis tietty väriskaala, jota käytät väritystyössäsi. Älä poikkea valinnoistasi, vaikka tuntuisi vaikealta valita tiettyyn kohtaan kuvaa yksi aiemmin valitsemistasi väreistä. Kuvasi näyttää luultavasti aivan erilaiselta, kun rajaat käyttämäsi värit ennen aloittamista.
2) Väritä sama kuva käyttäen erilaisia kyniä. Voit helposti tarkastella eri piirtovälineiden jälkeä saman kuvan avulla. Puuvärit, tussit ja liidut sopivat hyvin tälläiseen kokeiluun.
3) Keksi värityskuvan ympärille tarina. Samalla kun värität värityskuvaa mieti, mitä juuri ennen kuvaa ja sen jälkeen voisi tapahtua. Kirjoita tästä pieni tarina. Voit tehdä tarinastasi ja kuvastasi selkeän kokonaisuuden liimaamalla ne vierekkäin taustapaperille. Silloin värityskuva toimii myös tarinasi kuvituksena.
4) Yhdistä värityskuva johonkin toiseen kuvaan.
Tällainen tehtävä sopii varsinkin värityskuviin, joista on selkeästi leikattavissa oleva Utin asukas tai vaikka Värinauttien koti. Silloin värityskuvan voi värittää, leikata irti ja liimata osaksi uutta taustaa, jonka oppilas on tehnyt. Tällöin Värinautit voi laittaa vaikka seikkailemaan metsään, joka on tehty vesivärein.
Mitä muita hyviä ideoita arjessa on tullut vastaan? Jaa vinkkisi muiden kanssa tämän blogikirjoituksen kommenteissa.