Jälkikirjoitus pahasta unesta

“Jälkikirjoitus pahasta unesta” on Anni Pöyhösen kollaasiteos,  joka  sisältää 22 eri kokoista mustaa, vanerista kuutiota. Jokaisen kuution sisältä löytyy yksi painajainen tai pelko, jota lapset voivat kurkata teokseen kuuluvien taskulamppujen avulla. Kuutiosta löytyy maisema, jossa seikkailee pieni punamekkoinen tyttö.  

Painajaisten ja pelkojen aiheet on koottu alakouluikäisiltä lapsilta. NIitä ovat esimerkiksi jumit, hukkuminen, eksyminen, tulipalo, näkymättömyys ja se, että muut nauraa. Laatikosto soveltuu erityisesti esi- ja alkuopetuksen käyttöön. 

Teos on koottu kierrätys- ja löytömateriaaleista.

Teos on ensimmäisen kerran esille helmikuussa 2021 Tampereella Galleria Laikussa.

Teos on ollut esillä myös Kannelmäen peruskoulussa 1.-4. luokkalaisille keväällä 2021.

Ota yhteyttä, jos olet kiinnostunut saamaan näyttelyyn esille.

Värinautit ovat koonneet pedagogisen oppaan, joka tukee ja ohjaa teoksen teemojen käsittelyä lasten ja nuorten kanssa.